Suomi tarvitsee vapauden yrittää

Näin vaalien alla kaikki ehdokkaat tuntuvat olevan herttaisen yhtä mieltä siitä, että yrittäjiä tulee tukea. Yleensä tätä tukea ei ole mitenkään konkreettisemmin tarkennettu. Olisikin ihan kiva tietää, millaista tukea ehdokkaat ovat ajatelleet antavansa. Muutamilta olen asiaa kysynytkin, mutta kovin on vastaukset ympäripyöreitä tai jopa arvellaan minun utelevan tietoja omaan kampanjaani.
Siihen ei ole tarvetta, koska olen muun muassa Kiimingin Yrittäjien puheenjohtajana ja Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien varapuheenjohtajana tavannut ja tutustunut satoihin yrittäjiin lukuisilta eri aloilta. Olenhan itsekin ollut yrittäjä parikymmentä vuotta, joten jonkinlainen kuva yrittäjän arjesta ja tarpeista on tullut sitäkin kautta.
Vaikka olen kuinka yrittänyt miettiä, niin en muista yhdenkään yrittäjän kaivanneen muuta tukea kuin vertaistukea ja sitähän saa yrittäjäjärjestöjen kautta. Se, mitä oikeasti kaivataan, on vapaus yrittää. Yrittäjät uupuvat alati lisääntyvän byrokratian ja sääntelyn kanssa.
Kuluneella vaalikaudella piti olla normienpurkutalkoot. Kävikin taas päinvastoin. Byrokratia vain lisääntyy kiihtyvään tahtiin. Uusimpana riesana tulorekisteri, joka on malliesimerkki julkisin varoin tuotetusta “palvelusta”. Jopa ammattilaiset ovat tulorekisterin kanssa epätoivon partaalla, koska se ei toimi huonostikaan ja on todella työläs käyttää. Saati sitten pienet yritykset, joiden aika kuluu turhaan byrokratiaan oikeille töille jääden siten vähemmän aikaa.
Mielestäni on niin, että tukea ja ohjausta tarvitsevat ne poliitikot, jotka eivät vielä ole oivaltaneet yritysten merkitystä Suomen kansantaloudelle. Vain kannattavien ja kasvavien yritysten avulla voimme selvitä tästä kurimuksesta, johon Suomi on ajautunut. Tässäpä teille muutama vinkki siitä, mitä yrittäjät oikeasti tarvitsevat ja miten saadaan työllisyysaste nousuun.
Yritysten verotus on saatava tuloksen tekoon ja kasvuun kannustavaksi. Vain kannattava yritys voi investoida ja sitä kautta työllistää lisää. Yrittäjien sosiaaliturva on saatava vähintään työntekijän kanssa samalle tasolle. Tällä helpotetaan yritystoiminnan aloittamista, kun ei ihan tyhjänpäälle tarvitse hypätä.
Ensimmäisen työntekijän palkkaamista on helpotettava. Samoin irtisanomista. Reilua paikallista sopimista tarvitaan myös. Lisäksi kaikkea turhaa sääntelyä tulee purkaa. Tästä esimerkkinä voitaneen mainita esimerkiksi ulkomaisen työvoiman palkkaamisen helpottaminen. Tarveharkinnasta tulee luopua ja työ- ja oleskelulupa tulisivat olla itsestään selvyyksiä, kun yritys palkkaa työntekijän ulkomailta. Nyt prosessi kestää helposti yhdeksän kuukautta ja valtion byrokraatti päättää tarvitseeko yritys työntekijää vai ei. Todella absurdi tilanne.